Sussexin yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin hevosten kykyä arvioida ihmisen tarkkaavaisuutta heidän ilmeiden ja kehon suunnan avulla, sekä hakeutua tämän jälkeen tarkkaavaisen henkilön luokse ruokaa saadakseen. Tutkimuksessa oli mukana 36 tammaa ja ruunaa, joiden ikä vaihteli kymmenestä kuukaudesta 38 vuoteen. Kaksi henkilöä seisoi tutkimuksessa tarhassa noin neljän metrin etäisyydellä toisistaan ja hevosia testattiin käyttäen neljää erilaista kehonkielimerkkiä: a) tutkijan kehon suunta kohti hevosta tai poispäin siitä, b) tutkijan katse kohti hevosta tai sivuun käännettynä, c) tutkijan silmät auki tai kiinni, ja d) ristiriitaiset merkit, jossa toinen tutkija seisoo selkä kohti hevosta, mutta pää kääntyneenä sitä kohti ja toinen päinvastoin.

Hevoset lähestyivät tarkkaavaista henkilöä huomattavasti useammin kuin tarkkaamatonta kaikissa muissa tapauksissa paitsi tilanteessa, jossa tutkijat antoivat ristiriitaisia merkkejä vartalon ja pään suunnan suhteen. Tutkimuksessa ei havaittu hevosten ikään liittyviä eroja. Tutkijat arvelivatkin, että hevosen sosiaalinen herkkyys ja kyky erottaa ihmisen antamia merkkejä perustuu pitkälti geneettisiin tekijöihin ja hevonen omaksuu ne hyvin aikaisessa kehitysvaiheessa. Kuitenkin tammat, jotka vastaavat vapaasti laiduntavissa laumoissa niiden yhtenäisyydestä ja ruuan löytämisestä, valitsivat ruunia todennäköisemmin tarkkaavaisen henkilön. Myös osa tarkkaamattoman henkilön luokse hakeutuneista hevosista siirtyi tutkijan ympäri hakeutuen hänen näkökenttäänsä, tai haki huomioita tökkäämällä tutkijaa kevyesti turvalla. Tutkimus vahvisti myös käsitystä, että hevonen kykenee erottamaan ystävällisen katseen, eikä koe suoraa katsekontaktia aina aggressiivisena eleenä.

Proops L. & McComb K. (2010): Attributing attention: the use of human-given cues by domestic horses (Equus caballus). Animal Cognition 13: 197-205

Kanadalais-yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän tavoitteena oli arvioida saavuttavatko iäkkäät hevoset rokotuksella suojaavan vasta-ainetason. Tutkimuksessa rokotettiin 34 tervettä iäkästä (≥ 20 vuotta) hevosta vesikauhua ja influenssaa vastaan, sekä vertailuryhmänä 29 tervettä aikuista (4-12 vuotta) hevosta. Rokotusten aikaansaamaa immuunivastetta seurattiin verinäyttein heti rokotuksen jälkeen sekä 4, 8 ja 24 viikon kuluttua. Tutkimus toteutettiin Prinssi Edwardin saarella, jossa ei esiinny vesikauhua, eikä hevosia ollut aikaisemmin rokotettu sitä vastaan. Sen sijaan kaikki hevoset oli aikaisemmin rokotettu influenssaa vastaan. Täten tutkimuksessa tarkasteltiin sekä hevosten saavuttamaa primaarivastetta elimistön kohdatessa antigeenin ensimmäistä kertaa, että immunologiseen muistiin perustuvaa sekundaarivastetta.
Tutkimus osoitti, että iäkkäiden hevosten immuunivaste vesikauhurokotukselle vastasi nuorten hevosten saavuttamaa vastetta. Sen sijaan ne saavuttivat nuorempia hevosia merkittävästi heikomman vaste influenssarokotukselle.
Tutkijoiden mukaan tulokset ovat kliinisesti merkittäviä, ja iäkkäiden hevosten hyvä hoito vaatii lisätutkimuksia aiheesta.

Muirhead T.L. (2010): The Effect of Age on the Immune Response of Horses to Vaccination. Journal of Comparative Pathology 142: S85-S90.

Tutkimukseen otettiin mukaan 157 erirotuista ja –ikäistä hevosta yhteensä 32:lta eri tilalta ympäri Ruotsia. Lähes 40 prosenttia hevosista jouduttiin kuitenkin sulkemaan pois tutkimuksesta muun muassa omistajien keskeytettyä hoidon tai hevosen tultua tiineeksi.

Tutkimus toteutettiin lumekontrolloituna satunnaistettuna kaksoissokkotutkimuksena ja hoidon tehoa arvioitiin muun muassa ihon turvotuksen, karstan ja haavaumien esiintymisellä ja oireiden vakavuudella. Hevosten, joista suurimman yksittäisen roturyhmän muodostivat islanninhevoset, muun hoito, kuten loimitus, toteutettiin normaalilla tavalla.

Tutkimuksessa ei havaittu kolmen viikon hoitojakson päätteeksi kliinisiä eroja setiritsiiniä tai lumetta saaneiden hevosten ihotulehduksen oireissa. Hevosten loimituksella ja sen pitämisellä tallissa yön ajan havaittiin sen sijaan olevan merkittävä vaikutus hevosen oireiluun.

Olsén L. ym. (2010): Pharmacokinetics and effects of cetirizine in horses with insect bite hypersensitivity. The Veterinary Journal, doi:10.1016/j.tvjl.2009.12.030.

Nelivuotiaan hevosen omistajat olivat pitäneet hevosta tammana, mutta kiinnittäneet huomiota sen orimaisiin käytöstapoihin kuten muiden tammojen paimennus ja astumisyritykset kilpaa laumassa oleilleen oriin kanssa. Hevonen ei myöskään ollut itse tullut tiineeksi.

Tutkimukset osoittivat, että hevosen karyotyyppi oli tammalle normaali 64,XX eikä siltä löytynyt Y-kromosomissa olevien koirassukupuolista kehitystä ohjaavien geenien merkkiaineita. Ultraäänitutkimuksessa havaittiin vasemmalla puolella normaalin kokoinen lukuisten pienten follikkeleiden täyttämä munasarja, mutta oikeanpuolisen munasarjan paikalla sijaitsi kiveskudosta. Myös hevosen ulkoisissa sukupuolielimissä havaittiin hyperplasiaa eli liikakasvua. Hevosen kohtu vaikutti puolestaan normaalilta.

Tutkijat olettavat hevosen intersukupuolisen fenotyypin eli ilmiasun johtuvan autosomaalisesta peittyvästi periytyvästä mutaatiosta, joka aiheuttaa elimistön kortisolisynteesin virheen. He toteavat edelleen tapausten, joissa hevosella on todettu epäselvä sukupuoli, olevan melko runsaasti raportoituja. Tapaus on kuitenkin ensimmäinen islanninhevosilla todettu harvinainen todellinen hermafroditismi, jossa yksilöllä on sekä munasarja- että kiveskudosta.

Bodvarsdóttir S.K. ym. (2009): 64,XX, SRY-, and ZFY-Negative Icelandic Horse Likely to Be True Hermaphrodite. Journal of Equine Veterinary Science 29(10): 734-738.

Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että hevosen verkkokalvo sisältää merkittävästi enemmän hyvin vähäiseenkin valoon reagoivia sauvasoluja kuin väriherkkiä tappisoluja. Tiedetään myös, että hevosen silmänpohjassa on kissojen tapaan valoa heijastava kalvo, joka lisää silmien valoa kerääviä ominaisuuksia ja saa silmät kiiltämään hämärässä.  Kyseisen heijastavan rakenteen on kuitenkin uskottu vähentävän hevosen näköön perustuvaa esineiden erottelukykyä.
Kalifornialaisessa Equine Research Foundationin tutkimuksessa seurattiin neljän hevosen kykyä erottaa kuvia toisistaan erilaisissa valo-olosuhteissa. Käytetyt kaksi kuvaa olivat valkoisella pohjalla olevat musta ympyrä ja kolmio. Positiivista vahvistamista käyttämällä osa hevosista opetettiin valitsemaan ympyrä ja osa kolmio. Opetus tapahtui ikkunattomassa ja suljetussa tilassa. Kun hevoset osasivat luotettavasti ja toistuvasti valita oikean muodon, aloitettiin tutkimus vähentämällä valoa asteittain.

Tutkimuksessa todettiin hevosten kykenevän helposti erottamaan muodot lähes kaikissa valo-olosuhteissa. Lähes pilkkopimeä oli ainoa olosuhde, jossa hevoset eivät kyenneet erottamaan muotoja toisistaan. Pilkkopimeässäkin hevoset liikkuivat kuitenkin vapaasti törmäilemättä seiniin tai testiä varten rakennettuihin sähkötolppiin.

Hevoset osoittivat tutkimuksessa kykenevänsä myös yleistyksiin. Tutkijat vaihtoivat kuvien pohjavärin mustaksi ja ympyrän sekä kolmion värin valkoiseksi. Hevoset kykenivät ilman mitään lisäkoulutusta valitsemaan helposti oikeat muodot jälleen erilaisissa valo-olosuhteissa.

 

Hanggi E.B. & Ingersoll J.F. (2009): Stimulus discrimination by horses under scotopic conditions. Behavioural Processes 82: 45-50.

Tutkimus on ensimmäinen laatua hevosilla, joiden sosiaalisen tiedonvälityksen on perinteisesti oletettu tapahtuvan lähes yksinomaan näköaistin avulla.

Hevosten todettiin tutkimuksessa kykenevän erottamaan yksilön sosiaalisen aseman sen hirnahduksen perusteella ja mukauttavan käytöstään sen mukaan kuinka tuttu hirnuja oli. Lisäksi akustisissa analyyseissä todettiin orien äänenkorkeuden olevan tammojen ja ruunien äänenkorkeutta matalampi. Laumassa elävien alempiarvoisten orien äänenkorkeus vastasi kuitenkin tammojen ja ruunien äänenkorkeutta.

 

Lemansson A. ym. (2009): Horse (Equus caballus) whinnies: a source of social information. Animal Cognition 12: 693-704.

Tutkimuksessa seurattiin kahta varsaryhmää niiden syntymästä vuoden ikäiseksi. Ensimmäisen ryhmän varsoja käsiteltiin tunnin ajan heti niiden syntymän jälkeen emän seuratessa lähettyviltä, mutta varsasta erotettuna. Toisen ryhmän varsoja ei käsitelty lainkaan lukuun ottamatta navan tarkkailua. Varsojen käsittelyyn kuului niiden kehon sivelyä ja erilaisiin ärsykkeisiin, kuten valkoiseen pyyhkeeseen, muovipussiin ja vesisuihkeeseen totuttamista. Kutakin ärsykettä toistettiin, kunnes varsa pysyi paikallaan.

Varsojen käsittely viivästytti niiden seisomaan nousua ja imemisen aloittamista, mutta käsitellyillä varsoilla esiintyi myös alkutilanteessa vertailuryhmästä poiketen vapinaa, nopeaa hengitystä ja epänormaalia imemistoimintaa. Vertailuryhmiin kuuluvien varsojen välillä esiintyi lisäksi eroja kiintymyssuhteissa ja sosiaalisessa käytöksessä. Käsitellyt varsat olivat riippuvaisempia emistään ja pysyttelivät niiden läheisyydessä. Ne olivat myös aggressiivisempia muita varsoja kohtaan. Vertailuryhmien väliset erot olivat havaittavissa koko vuoden pituisen seuranta-ajan.

 

Henry S. ym. (2009): Neonatal Handling Affects Durably Bonding and Social Development. PLoS ONE 4(4): e5216. doi:10.1371/journal.pone.0005216.

Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea hevosryhmää. Ensimmäiseen ryhmään kuului 70 ratsastuskoulukäytössä olevaa hevosta tai ponia, joista 87 %:lla todettiin olevan yksi tai useampi suuhaava. Haavat sijaitsivat useimmissa tapauksissa kuolainten kanssa kosketuksiin joutuvilla alueilla kuten suupielissä ja posken sisäpinnalla ensimmäisen välihampaan kohdalla. Suuri osa haavoista oli painehaavaumia. Tutkijoiden yllätykseksi poneilla todettiin hevosia vähemmän suuhaavoja. Tämän uskotaan johtuvan joko poneilla ratsastavien lasten aikuisia pehmeämmästä ratsastustyylistä tai tallikohtaisista tasoeroista.

Toiseen tarkasteluryhmään kuului 23 hevosta, jotka olivat viettäneet laidunlomaa viisi viikkoa. Ryhmän hevosista 91 %:lla todettiin olevan jonkin asteinen suuhaava. Hevoset tarkastettiin uudelleen niiden oltua jälleen ratsastuskäytössä seitsemän viikkoa. Tässä vaiheessa kaikilla ryhmän hevosilla todettiin suuhaava.

Viimeiseen tarkasteluryhmään kuului 20 jalostuskäytössä olevaa tammaa, jotka olivat olleet pois ratsastuskäytöstä vähintään yksitoista kuukautta. Puolella ryhmän hevosista todettiin tutkijoiden yllätykseksi yksi tai useampi suuhaava. Ryhmän hevosten suuhaavat olivat kooltaan ratsastuskäytössä olevien hevosten suuhaavoja pienempiä ja ne sijaitsivat yleensä alueilla, jonne kuolaimet eivät asettuisi.

Tutkimustulokset painottavat hyvin istuvien ja säännöllisesti vaihdeltujen kuolainten merkitystä suuhaavojen ehkäisyssä.

 

Tell A. ym. (2008): The prevalence of oral ulceration in Swedish horses when ridden with bit and bridle and when unridden. The Veterinary Journal 178: 405-410.

Villihevosyhteisön elämää seurannut Gray sattui paikalle varsan tehdessä ensimmäisiä epäonnistuneita yrityksiä nousta seisomaan, jolloin laumaa johtanut ori hyökkäsi rajusti sen kimppuun emän suojellessa varsaa potkimalla ja puremalla. Hyökkäys kesti noin minuutin ja johti orin vetäytymiseen. Varsa sai vähäisiä vaurioita, mutta kehittyi hyökkäyksen jälkeen normaalisti. Varsa ei ollut sen kimppuun hyökänneen ja äskettäin lauman johtoon siirtyneen orin jälkeläinen. Gray uskoo sukulaisuussuhteen puuttumisen johtaneen orin hyökkäykseen tavoitteena lyhentää aikaa tamman uudelleen tiinehtymiseen. Varmaa tietoa siitä, miten orit vaistoavat sukulaisuuden ei ole.
Myös ranskalais-tsekkiläiset tutkijat Feh ja Munkhtuya ovat raportoineet villihevosorien surmaamistarkoituksessa suorittamista hyökkäyksistä varsojen kimppuun. Tutkijat seurasivat prewalskinhevosten käyttäytymistä yhdentoista vuoden ajan ja näkivät viisi tapausta, jossa ori hyökkäsi varsan kimppuun surmaamistarkoituksessa. Kahdessa tapauksessa emän onnistui puolustaa varsaansa, mutta kolme tapausta johti emien puolustusyrityksistä huolimatta varsojen menehtymiseen. Yhdessä menehtymiseen johtaneessa tapauksessa myös emän puolisisar osallistui varsan puolustamiseen. Neljässä tapauksessa viidestä varsa ei ollut sen kimppuun hyökänneen orin jälkeläinen. Tutkijat kuitenkin uskovat, että varsat eivät ole korkeammassa riskissä joutua orin hyökkäyksen kohteeksi, jos ne eivät ole sen geneettisiä jälkeläisiä. Tutkijat päätyivät tähän, koska seuranta-aikana syntyi yhteensä 39 varsaa laumaan, joissa emän tiineyden aikana oli uusi ori siirtynyt lauman johtoon. Varsan kimppuun hyökänneet oriit eivät myöskään lyhentäneet aikaa oman geneettisen perimänsä jatkamiseen, koska ainoastaan yksi viidestä tammasta, jonka varsa joutui orin hyökkäyksen kohteeksi, suostui seuraavan vuoden aikana kyseisen orin astuttavaksi. Kaikki varsojen kimppuun hyökänneet oriit olivat kasvaneet eläintarhoissa ennen niiden vapauttamista luontoon. Tutkijat uskoivat, että tällä oli merkitystä niiden käytökseen

 

Gray M.E. (2009): An infanticide attempt by a free-roaming feral stallion (Equus caballus). Biology Letters 5: 23-25.
        Feh C. & Munkhtuya B. (2008): Male infanticide and paternity analyses in a socially natural herd of Przewalski’s horses: sexual selection? Behavioural Processes 78: 335-339.

Lähes neljänkymmenen arabitamman otokseen perustuvassa aineistossa ei huomattu puolieroja hevosten tarkastellessa kohteita, joilla on niille positiivinen merkitys. Lisäksi tutkimusryhmään kuuluneet hevoset tapasivat käyttää ensisijaisesti oikean puoleista sieraintaan niille uuden tai negatiivisen merkityksen sisältävän kohteen haistelussa. Tulosten perusteella tutkijat päättelivät, että hevoset käyttävät muiden selkärankaisten lajien tavoin eri aivopuoliskoja käsitellessään niille erilaisia tunnelatauksia sisältäviä asioita.

 

De Boyer Des Roches A. ym. (2008): Laterality and emotions: visual laterality in the domestic horse (Equus caballus). Physiology & Behaviour 94: 487-490.

Ensimmäisessä kokeessa tarkasteltiin hevosten tunnistuskykyä käyttäen esineitä ja kuvia, jotka niille oli opetettu yli kuusi vuotta sitten. Neljässä yhteensä viidestä tunnistustehtävässä ei ollut tapahtunut mitään suorituksen tason laskua.

Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin luokittelutehtävää, joka hevosille oli opetettu yli kymmenen vuotta sitten. Hevoset käyttivät testissä johdonmukaisesti niille yli kymmenen vuotta sitten opetettuja luokittelusääntöjä.

 

Kolmannessa kokeessa tarkasteltiin hevosen pitkäkestoista muistia esineiden suhteellisen koon tunnistamisessa. Hevoset pystyivät seitsemän vuoden tauon jälkeen tunnistamaan niille seitsemän vuotta sitten opetettujen esineiden sekä niille täysin uusien esineiden suhteellisia kokoja. Tutkimustulokset vahvistavat käsitystä hevosten hyvästä muistista ja niiden kyvystä tehdä yleistyksiä.

 

Hanggi E.B. & Ingersoll J.F. (2009): Long-term memory for categories and concepts in horses (Equus caballus). Animal Cognition 12(3): 451-462.

Tutkijat Hrefna Ingólfsdóttir ja Hrefna Sigurjónsdóttir seurasivat viittä vapaasti laiduntavaa hevoslaumaa Holarissa, Pohjois-Islannissa. Tutkittujen laumojen koko oli 10–30 hevosta ja niiden keski-ikä vaihteli 3,5 ja 14,5 vuoden välillä. Neljässä laumassa oli sekä ruunia että tammoja ja yhdessä ainoastaan tammoja. Laumoilla oli käytettävissään E-, U- tai L-kirjaimen muotoiset katottomat suojat, joiden läheisyyteen niille toimitettiin heinää joka toinen päivä. Yhden suojan rakennusmateriaalina oli käytetty turvetta, muut oli rakennettu puusta.

Alempiarvoiset hevoset käyttivät johtavassa asemassa olevia hevosia merkittävästi enemmän aikaa laiduntamiseen ja vähemmän aikaa tuotua heinää syöden. Ne myös seisoivat useammin tuulen puolella, jolloin ne muodostivat suojan säätä vastaan johtavassa asemassa oleville. Erot olivat merkittävämpiä keski-iältään iäkkäämmissä laumoissa.

Johtavassa asemassa olevien hevosten todettiin lihoneen talviaikaan ja alempiarvoisten laihtuneen. Tutkijoiden mukaan ruunat käyttäytyivät tammoja aggressiivisemmin ja ne olivat yleensä laumassa tammoja korkeammassa asemassa. Asemaa laumassa selittivät myös hevosen ikä ja paino.

Ainoastaan keski-iältään nuorin lauma vietti jonkun verran aikaa rakennetussa suojassa (2,3 % ajasta), muut eivät käytännössä ollenkaan. Suojassa jonkin verran oleilleella laumalla oli käytössään sekä puu- että turverakenteinen suoja, joista ne käyttivät ainoastaan puurakenteista. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että korkeammassa asemassa olevat hevoset eivät koe tarpeelliseksi hakeutua rakennettuihin säänsuojiin, koska alempiarvoiset hevoset muodostavat niille riittävän suojan. Alempiarvoiset ovat selkeästi huonommassa asemassa, mutta päättävät silti pysyä ryhmässä.

Tutkimustuloksia voidaan käyttää hyväksi hevoslaumojen rakennetta suunnitellessa. Tulosten mukaan lauma, joissa on vain muutama nuori hevonen useiden aikuisten kanssa, on huono vaihtoehto. Myös laumoja, joissa on useita aikuisia ruunia tammojen kanssa, tulisi välttää ruunien yleensä dominoidessa samanikäisiä tammoja. Toisaalta laumat, joissa on useita nuoria hevosia muutaman aikuisen hevosen kanssa, ovat suositeltavia.

 

Ingólfsdottir HB ja Sigurjónsdóttir H (2008): The benefits of high rank in the wintertime – A study of the Icelandic horse. Applied Animal Behaviour Science 114: 485-491.